"Elettiinpä ennenkin" - langan valmistusta entisaikaan

Pyhärannan kunnan  varhaiskasvatussuunnitelman mukaan ”yhteisen kansallisen perinteen lisäksi lapsille välitetään tietoa paikallisista perinteistä, vanhoista tavoista, perinteisistä ammateista, kylistä ja rakennuksista. Paikalliseen historiaan tutustutaan mahdollisuuksien mukaan kotiseuturetkien avulla.”

Pyhärannan kouluissa meneillään olevan ”Elettiinpä ennenkin” – teeman merkeissä ekaluokkalaiset  tekevät  maaliskuun alussa retken Pyhärannan Kotiseutuyhdistyksen  Helinin torppamuseoon Polttilaan. Siellä he saavat tutustua muun muassa vanhan ajan langan valmistukseen.

Villasta ja kuitukasveista vaatteita

Vaatetus on perustarve leveysasteillamme. Kylmää vastaan on suojauduttu hyödyntämällä eläimiä tai viljelemällä kuitukasveja. Lampaasta voitiin  keriä villaa 1-2 kertaa vuodessa. Sen taljasta saatiin muokkaamalla lämmin karvatalja tai karvaton lampaannahka. Nahan kanssa ei mikään luonnontekstiili voinut kilpailla kulutuskestävyydessä.

Nahka kuitenkin hiostaa kesällä ja on kylmä talvella. Sen vuoksi myös kuiduista valmistetuilla vaatteilla oli paikkansa. Pellavan tie rukin ääreen oli  pitkä ja monivaiheinen. Kuitua saatiin myös hampusta ja nokkosesta. Nokkonen sisältää vain vähän kuitua. Hamppu taas tuotti järeytensä ansiosta  paljon työtä.

Villa kehruukelpoiseksi karstaamalla

Villa on helpoin kuitu muokattavaksi. Sen kehrääminen on ikivanha taito. Sitä ovat harjoittaneet lähes kaikki kansat maapallolla. Raakavillan työstäminen langaksi aloitettiin karstaamalla. Karstoja oli kaksi. Niille asetettuja villoja harjattiin aluksi toisiaan vasten ylhäältä alaspäin. Kun villa oli tasoittunut karstoille, niitä harjatattiin edestakaisin toisiaan vasten. Näin villa irtosi levymäisenä laattana karstalta.  Tuloksena oli valmis villalepere. Se siirrettiin syrjään odottamaan kehruuta.

Villa langaksi kehräämällä

Villan kehrääminen langaksi tapahtui värttinällä tai rukilla. Kehräämisen perusajatuksena oli saada värttinän kehrän tai rukin pyörän  avulla kuitunippuun eli hahtuvaan koossapitävää kierrettä. 

Rukin polkemisrytmin tuli olla tasainen ja hidas. Kun rukin pyörä pyöri myötäpäivään, lankaan syntyi  Z- kierre. Kun pyörä pyöri vastapäivään, syntyi  S- kierre. Alkulangan ja villahahtuvan päät asetettiin päällekkäin noin viiden senttimetrin matkalta. Puristamalla alkulangan päätä, hahtuvan kuidut kiertyivät lankaan kiinni. Hahtuvaa pidettiin oikeassa kädessä peukalon ja etusormen välissä. Oikealla kädellä vedettiin hahtuvasta kuituja. Vasemmalla kädellä estettiin kierteen pääsy käsien välissä oleviin kuituihin. Tämän jälkeen kuituja venytettiin. Tuloksena ne yhdensuuntaistuivat ja ohentuivat. Liuúttamalla vasemman käden sormia kohti oikeaa kättä kierre pääsi kuituihin. Tämän jälkeen rukin annettiin vetää lanka rullalle. Oikealla kädellä päästettiin uusia kuituja hahtuvasta. Ne venytettiin ja niille annettiin kierre. Se ei saanut karata käsien välistä ja siitä edelleen hahtuvaan. Kun hahtuva  loppui, sen päähän jätettiin tupsu ja liitettiin uusi hahtuva vähitellen mukaan.

Langan kertaaminen

Kehräyksen tuloksena syntyi kertaamatonta eli yksisäikeistä lankaa.  Se ei ollut neulomiseen riittävän kestävää. Kankaankudontaan se sopi sellaisenaan. Kestävää lankaa saatiin aikaan kertaamalla. Siinä rukin pyörä pantiin pyörimään  vastakkaiseen suuntaan kuin yksisäikeistä lankaa kehrättäessä. Näin kaksi säiettä kietoutuivat toistensa  ympärille. Tuloksena syntyi kestävää lankaa.

Lankojen viimeistely

Kun lanka oli kerrattu, se voitiin kietoa puulastalle asettumaan noin  neljäksi viikoksi. Tämän  jälkeen sitä voitiin käyttää käsitöissä. Toinen vaihtoehto oli keriä lanka vyyhdille, kastella se lämpimällä vedellä ja nostaa kuivumaan siten, että pieni paino roikkui vyyhdin alareunassa. Näin lanka pysyi kuivuessaan suorana ja kuitujen jännitykset purkautuivat.

Itsekehrättyä lankaa voitiin värjätä luonnonväreillä. Ennen värjäystä lanka pestiin huolellisesti ja hellävaroen saippualla, sillä villan rasva eli lanoliini estää värjäytymisen.


Rauno Luttinen