Hannulan vanha riihirakennus

Riihi on suomalaisten vanhimpia ja kaikista etevämpiä keksintöjä. Länsi-Suomessa

Riihirivi muodostui riihestä, luuvasta ja olkiladosta. Kun kuivatus ja puinti oli näin erotettu, voitiin osaa sadosta kuivattaa samaan aikaan kun toista osaa jo puitiin kiuashuoneessa.

Kuvassa edellä selostetun mallin mukainen, ylimääräisellä olkiladolla varustettu Hannulan vanha riihirakennus Isovainion laidalla. Riihi oli alunperin tulipalovaaran vuoksi pystytetty kauas päärakennuksesta. Hannulan tyttären Hilman ja hänen miehensä Johannes Jaakolan 1900-luvun alussa rakentama, nykyinen Salosten päärakennus, rikkoi tämän periaatteen. Riihen kiuas ja kaivo ovat vielä paikoillaan Isomäentien varressa.

Kuvan omistaa Timo Anttila.

Hannulan vanha riihirakennus.