Pyykkipäivä Rihtniemessä

Automaattipesukoneet ja uudenaikaiset pesuaineet  yleistyivät 1950- luvulla. Ne ovat helpottaneet naisväen työtä merkitsevästi. Samalla ne ovat lopettaneet pyykkiperinteen. Vanha seurallisuus elää vain niillä harvoilla laitureilla ja pesupaikoilla, joilla kauniina kesäpäivinä pestään mattoja.

Avojalkaiset ahkerat naiset patoineen, saaveineen, korvoineen ja koristettuine karttuineen veden rannalla pyykin pesussa kuuluivat sydänkesän  maalaiskuvaan. Pesussa tarvittavat liotusaineet valmistettiin kotona. Tärkeä merkitys oli lipeällä. Se valmistettiin uuttamalla puhtaasta koivuntuhkasta. Saippua tehtiin keittämällä eläinten sisälmysrasvoista.

Entisaikaan ei käytetty pesu- eli pyykkilautaa. Lipeävedessä liotettuja, keitettyjä ja survottuja vaatteita lapattiin pesukartulla erityisen telineen päällä niin, että mäiske kuului kauas pesurannalta.

Vaatteiden hieromista ei juuri pesussa harrastettu. Sen sijaan vääntäminen ja juoksevassa vedessä huuhtominen eli viruttaminen oli pesunteon tärkeä lopputoimitus, ennen kuin vaatteet levitettiin kuivumaan. Sen jälkeen ne silitettiin kaulauslaudalla ja tukilla.

Valokuva on Rihtniemestä joskus 1920- luvulta. Taustalla häämöttävät Kylärannan ranta-aitat. Alue on nyttemmin määritelty valtakunnalliseksi suojelukohteeksi yhdessä kylän keskustan kanssa.

Kuvan keskellä olevalla tytöllä on kädessään edellä mainittu karttu. Sillä hän on mäiskinyt vasemmalla näkyvän telineen päälle levitettyjä pyykkejä. Taustalla oleva lammusreki oli oiva ajoneuvo vaikeakulkuisessa tiettömässä maastossa kesät talvet. Sen päälle asetetut puusaavit ovat muistoja pyhärantalaisen puuastiateollisuuden valtakaudesta 1600- ja 1700- luvulta. Ympäristölle epäystävällisen kaikkivoivan muovin valtakausi odotti vielä tulemistaan.

Teksti: Rauno Luttinen
Valokuva: Esko Peltolan kokoelmat