Taisto Talsi

Reidun kotisivuille on toivottu juttuja paikallisista henkilöistä. Toive toteutuu nyt.  Ryhdymme julkaisemaan kotisivulla kirjoitussarjaa ”Reilan koulusta maailmalle”.

Ensimmäinen kohteemme on Rihtniemessä lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt ja sinne vapaa-ajoikseen palannut insinööri Taisto Talsi. Hän on ajankohtainen henkilö senkin vuoksi, että ympäristökysymykset ja niihin liittyvät meluasiat ovat yksi hänen erikoisaloistaan. Tästä saatiin näyttöä Reilan koululla vastikään pidetyssä keskustelutilaisuudessa, jossa  hän esitti näkemyksiään  alueemme ajankohtaisista melu- ja kaava-asioista.
                
Taisto syntyi joulukuussa 1939 Kotkan naapurissa Pyhtäällä, jonne hänen perheensä oli evakuoitu Lavansaaresta. Saari on itäisen Suomenlahden ulkosaarista toiseksi suurin. Se sijaitsee 70 kilometriä Kotkasta ja noin 60 kilometriä Viron rannikolta. Lavansaarelaiset olivat alkuaan kalastajia ja hylkeenpyytäjiä. Pietarin ja Viipurin kaupunkien voimakas rakentaminen sekä saaren erinomainen satama tarjosivat sille 1800- luvun lopulta alkaen  mahdollisuudet kukoistavaan kauppamerenkulkuun. Lavansaaren kauppalaivastoon kuului parhaimmillaan 132 purjealusta, etupäässä kaljaaseja ja jahteja.

Lavansaaren asukasluku oli korkeimmillaan vuonna 1925.  Henkikirjoihin merkittiin tuolloin 1335 saarelaista. Näihin aikoihin saarella alettiin tehostaa kalastusmenetelmiä, perustaa kalanjalostamoja, kehittää matkailua elinkeinoksi ja osallistua jopa viinan salakuljetukseen. Yleisen taloudellisen kehityksen myötä saarelaisten elintaso oli kovassa nousussa 1930- luvun loppuvuosina.

Sodan uhatessa kaikki oli kuitenkin jätettävä kahden tunnin varoitusajalla lokakuun 10:ntenä 1939. Saaren väki evakuoitiin kovalla kiireellä Kotkaan. Talvisodan sytyttyä puna-armeija miehitti Lavansaaren. Suomen oli luovutettava se Neuvostoliitolle Moskovan rauhassa 1940. Jatkosodassa suomalaiset valtasivat Lavansaaren takaisin, mutta siviilejä ei saarelle päästetty. Lavansaarelaiset pääsivät kotisaarelleen seuraavan kerran vasta vuonna 1992.

Talsin perhe, isä Arvo ja Saimi- äiti sekä vuonna 1934 syntynyt Paula ja vuonna 1936  syntynyt Irmeli sekä häntä kolme vuotta nuorempi Taisto, oli yksi Kotkaan ja sittemmin Pyhtäälle evakuoiduista lavansaarelaisperheistä. He saivat odottaa uutta asuinpaikkaa kesään 1941 asti. Silloin heille osoitettiin tontti Rihtniemestä, läheltä kylän keskustaa. Tie Suomen itäisimmästä saaristosta läntisimpään niemeen oli ollut pitkä ja vaikea. Rihtniemi oli kuitenkin onnistunut määränpää maisemallisten yhtäläisyyksiensä  ja kalastusmahdollisuuksien vuoksi. Lavansaarelaiset olivat Pyhärannan ensimmäisiä siirtolaisia. Metsäpirtin evakot Laatokan Karjalasta saapuivat tänne myöhemmin.

Ensimmäisen asuntonsa Talsin perhe sai tyhjillään olleesta torpasta, joita Rihtniemessä oli tuolloin runsaasti tarjolla.  Oma talo perheelle valmistui vuonna 1946. Se on malli Vennamoksi kutsuttu ns. rintamamiestalo. Sitä voi hyvällä syyllä pitää Suomen ekologisimpana rakennustyyppinä. Sodan jälkeisessä ankarassa pulassa kierrätys vietiin siinä huippuunsa: betonilaudoitus  käytettiin vinolaudoitukseen, sahanpuru eristykseen jne. Keskusmuurin ympärille rakennetut huoneet kahdessa kerroksessa ovat nekin lämpötaloudellisesti oiva ratkaisu.  Rintamamiestalot ovat nykyisin nuorten perheiden suuressa suosiossa; onhan vanhassa vara parempi.

Talsin nuoren perheen elämää kohtasi ankara isku vuonna 1947, jolloin isä Arvo kuoli. Äidin oli tämän jälkeen vastattava yksin  viisilapsiseksi kasvaneen perheen huoltamisesta.  Paulan, Irmelin ja Taiston jälkeen Rihtniemessä ovat syntyneet Aino ja Sirkka. Äidin ahkeruuden ja hellittämättömän sitkeyden ansiosta elämä kulki eteenpäin. Lapset yksi toisensa perään aloittivat opintiensä Reilan koulussa Lempi Tervaportin ja myöhemmin Aate ja Sirkka Heinisen opissa.  Koulumatkaa oli riittävästi, muttei kuitenkaan ylivoimaisesti. Koulukortteeria Reilassa ei tarvittu, vaan matkat taittuivat jalan, polkupyörin ja suksin, vuodenajasta riippuen.

Sodanjälkeisessä Suomessa koulutus nähtiin tärkeäksi tieksi parempaan tulevaisuuteen. Saimi Talsi kuului näihin näkijöihin. Hän halusi panostaa lastensa koulutukseen ja muutti  sen vuoksi neljän nuorimman lapsensa kanssa hankalien taipaleitten takaisesta Rihtniemestä Raumalle lähemmäs oppi- ja ammattikouluja. Rihtniemen kotia ei kuitenkaan myyty, vaan siitä tuli yhteinen loma- ja vapaa-aikojen paikka. Jälkeenpäin tätä  ratkaisua ei ole tarvinnut katua.

Taisto aloitti opiskelunsa hakeutumalla ensiksi Raumalle ammattikouluun ja sitten työhön Lönnströmin tehtaille. Työkokemuksen saaminen oli tärkeä pohja, kun hän myöhemmin hakeutui tekniseen kouluun ja lopulta Turun Teknilliseen Opistoon, josta hän valmistui insinööriksi vuonna 1966.  Työelämä jatkui työpaikkana Wärtsilän tehdas Turussa. Suunnittelupuolen koulutuksen ja hyvän työkokemuksen ansiosta hän pääsi heti  tarkastuspuolen tehtäviin  ja laatupäälliköksi. Kun Wärtsilän uusi verstas valmistui Turun ja Åbon väliä kulkevan kuuluisan förin kylkeen Aurajoki- rantaan, Taisto nimitettiin paikallispäälliköksi. Hän oli tuolloin 26- vuotias.  

Taisto solmi  vuonna 1963 avioliiton raumalaisen opiskelijan Kirsti Kajakarin kanssa. Pojat syntyivät vuosina 1967 ja 1968. Vanhempi veljeksistä on valtiotieteen maisteri. Hän työskentelee Tullihallituksessa ylitarkastajana.  Nuorempi veli on  diplomi-insinööri. Hänen alaansa ovat uudet tietokonesysteemit.

Taiston ura Wärtsilässä eteni rivakasti. Päällikkötehtäviä kertyi matkan varrella runsaasti: Ensin konepajapuolella osastoinsinöörinä 18 vuotta ja jatkossa muun muassa työsuojeluinsinöörinä ja suojelupäällikkönä. Tähän tehtävään  sisältyivät  monien vuosien ajan myös  ympäristöasiat, joiden kehittämiseen ja kouluttamiseen Wärtsilä panosti voimakkaasti. Ympäristöinsinöörinä hän oli mukana selvittämässä  mm. meluun  ja tärinään liittyviä ongelmia ja hakemassa niihin ratkaisuja.  Yhtenä projektina oli urkujen toimintaperiaatteiden pohjalta kehitellyt äänenvaimentimet. Keskelle kaupunkia sijoitetut Wärtsilän pakoputket olivat kaupunkilaisten mielenkiinnon ja uteliaisuuden kohteina.  Ennen vuonna 2004 tapahtunutta eläkkeelle siirtymistään Taisto toimi 12 vuoden ajan tehdaspalvelupäällikkönä. Tämä viimeisimmäksi jäänyt vastuualue oli varsin mielenkiintoinen. Se sisälsi kaikkea mahdollista  aina viemäriverkoista kattojen harjoille ja niiden välille.

Rihtniemen rantaan vuonna 1980 rakentamassaan mökissä Taistolla riittää puuhaa yllin kyllin. On  rakennushuoltoa ja kalastusta ja paljon siltä väliltä. Wärtsilän aikaiset meluasiat evät tunnu  nekään jättävän miestä rauhaan. Tuulivoiman rakentaminen niemelle on ollut vahvasti esillä viime aikoina. Tässä yhteydessä  hän viittaa matalataajuisen melun ääneen, jota lähialueelle suunnitellut  tuulivoimalat ja Reilan ammunnat  tuottavat. Pahimmillaan ääni läpäisee jopa talon seinän ja aiheuttaa lisäksi mm. nukahtamis- ja keskittymisvaikeuksia. Usein näkee meluselvityksiä, joissa tuulivoimaloiden etäisyys asutuksiin on vain 500 metriä. Se ei ole riittävä etäisyys, ei varsinkaan silloin, jos kysymyksessä on  suuritehoinen voimala. Kun on mallinnettu kolmen megawatin voimalan äänitehoja, on saatu etäisyydeksi tuulivoimaloihin 1000-1400 metriä tuulensuunnasta riippuen.

Rihtniemessä erityisesti Patrian koeammunnoista aiheutuva melu on pahimmillaan sietämätöntä. Myös se, että puolustusvoimien turvaraja kulkee hänen rannassaan siten, ettei hän saa kastaa edes varpaitaan meressä, on käsittämätöntä, siitä puhumattakaan, että hän saisi pitää rannassaan verkkoja. Tästä  puolustusvoimien henkilöt ovat tulleet häntä paikan päälle kieltämään.

Varsinais-Suomen ELY- keskuksen ympäristölupavaatimus on tärkeä ratkaisu ammunnoista aiheutuvaan meluongelmaan. Toivoa sopii, ettei se vesity Vaasan hallinto-oikeudessa puolustusvoimien valitukseen. Siitä Reidu on pitämässä  huolta omalta osaltaan  vastavalituksellaan, jonka työstäminen on parhaillaan käynnissä.  

Teksti ja kuva: Rauno Luttinen