Rohdaisten kirkonkylää 1926
Rohdaisten kirkonkylää kirkontornista nähtynä vuonna 1926. Lähes vieri viereen rakennetut merenkulkijoiden, käsityöläisten ja pieneläjien rakennukset antavat maisemalle lähes kaupunkimaisen ilmeen.
Mielenkiintoista on havaita että suurin osa maatalojen pää- ja sivurakennuksista on kuvan yläosassa länsisuomalaisessa raittimuodostelmassa. Tilanne selittyy voimakkaalla maan kohoamisella. Ainoastaan korkealla sijainneet, kuvan etualalla olevat Astalan vanhat rakennukset ovat veden äärellä, tosin väistymässä kylän ulkolaidalle hautausmaan laajennuksen vuoksi.
Nykyaikaa kuvassa edustavat 1800- luvun lopulla toteutetun elinkeinovapauden myötä syntyneet pankki- ja liikerakennukset kylän keskustassa, Rantatien ja Varhokyläntien risteyksen tuntumassa sekä Pietilän, Enolan ja Kudilan kuvanottohetkellä varsin modernit jugendhenkiset päärakennukset vasemmalla ja oikealla ylhäällä.
Kuvan omistaa Heikki Kallio.