Pyhärannan 100-vuotias kirkko - kansallisromanttisen arkkitehtuurin tyylipuhdas edustaja
Johdannoksi
Pidin kynttilänpäivänä 7.2.2010 Vakka-Suomen Taideyhdistyksen ja Hannulan konsertti- ja taideyhdistyksen Hantlan järjestämässä tilaisuudessa esitelmän kansallisromanttisesta arkkitehtuurista Pyhärannan kirkossa. Tässä tiivistelmä esityksestäni.
Arkkitehtuurin tavoitteet uudistuivat perusteellisesti viime vuosisadan vaihteessa
Viime vuosisadan vaihteessa suomalainen arkkitehtuuri uudistui nopeasti ja perusteellisesti. Se oli seurausta uusien suunnittelijoiden näyttävästä esiinmarssista ja arkkitehtuurin yhteiskunnallisen aseman vahvistumisesta. Kysymys oli uudenlaisista tavoitteista ja suunnittelumetodeista. Aiemmin tyyli oli ollut suunnittelun avain. Arkkitehdit olivat seuranneet tai yhdistelleet historiallisia tyylejä enemmän tai vähemmän uskollisesti. Nyt lähtökohtina olivat käyttötarkoitus, ympäristö sekä materiaalien ja rakenteiden mahdollisuudet. Arkkitehtien tuli olla luovia taiteilijoita, ei enää vanhojen tyylien kopioijia. Tätä suuntausta nimitetään varhaismodernismiksi.
Uusi arkkitehtuuri oli romanttisten ja rationaalisten painotusten vuorottelua. Romanttisuuteen liittyi historiallinen asennoituminen kansalliseen menneisyyteen. Suuntautumista nimitetään vakiintuneesti kansallisromanttiseksi. Tarkemmin katsottuna siihen sisältyi selviä rationaalisia ja kansainvälisiä tendenssejä. Laajasti ottaen kysymys oli 1800- luvun alussa syntyneen suomalaisen kulttuurin rakennustyön ulottamisesta myös arkkitehtuurin, jonka ei vielä katsottu yltäneen sellaisiin tuloksiin kuin kirjallisuus, musiikki ja kuvataiteet.
Kansallisromanttisen arkkitehtuurin esikuvat enemmän kansainvälisiä kuin kansallisia
Kansallisromanttisen arkkitehtuurin lähtökohtia etsittiin kuvataiteiden ja musiikin tavoin Itä-Karjalasta. Tieteellistä pohjaa suomalaiselle tyylille ei itäkarjalaisesta arkkitehtuurista kuitenkaan löytynyt. Sen piirteillä ja ornamentiikalla oli kuitenkin romanttinen, löyhästi muinaissuomalaisuuteen viittaava merkityksensä. Kiviarkkitehtuurissa kansallisromanttiseksi on luonnehdittu sitä arkkitehtuuria, jota aikalaiset pitivät yksinomaan romanttisena. Se oli historistista tyylittelevällä ja hyvin yleiseurooppalaisella ja osaksi suomalaisellakin tavalla. Tämän vuoksi niitä rakennuksia, joissa on käytetty luonnonkiveä olennaisena arkkitehtonisena elementtinä, on luokiteltu kansallisromanttisiksi.
Keskiajan rakennusperintö tarjosi toisen lähtökohdan kansallisromanttiselle kiviarkkitehtuurille. Keskiaikaisia piirteitä sovellettiin erityisesti kansallisromanttisen kauden kirkoissa. Luonnonkivijulkisivut olivat niiden näkyvimpiä piirteitä, ehkä enemmän kansainvälisiä kuin kansallisia. Kansallisromanttisten kirkkojen suunnitteluperiaatteiden keskeisimmät muutokset koskivat tilajäsentelyä, volyymiryhmittelyä, rakennusmateriaaleja ja yksittäisiä muotoaiheita. Kirkot suunniteltiin aikaisempaa huolellisemmin myös ympäristönsä luonteviksi osiksi. Ulkoarkkitehtuurin näkyvin piirre oli epäsymmetrisyys. Se ilmeni selvimmin volyymiryhmittelyssä ja aukotuksessa. Yhteisvaikutelma oli romanttinen, arkaistinen ja maalauksellinen.
Josef Stenbäckin suunnittelemassa Pyhärannan kirkossa useita heijastumia suomalaisesta huippuarkkitehtuurista
Josef Stenbäck oli viime vuosisadan vaihteen tuotteliain kirkkoarkkitehti. Hän suunnitteli kolmisenkymmentä kansallisromanttisen tyylin kirkkorakennusta. Hän oli lähes fanaattinen luonnonkiviaatteen puolestapuhuja. Rohdaislaiset, nykyisen Pyhärannan alueen asukkaat, pyysivät vuonna 1904 Stenbäckiä suunnittelemaan seurakunnalle uutta kirkkoa. Lähtökohtana oli vaatimaton puukirkko, entisen vuonna 1758 valmistuneen kirkon paikalle Astaniemelle. Stenbäck tyrmäsi puukirkon heti alkuunsa. Hän todisteli kivikirkon paremmuutta mm. kirjoituksillaan Kivestäkö vaiko puusta ovat kirkkomme rakennettavat? ja Miten on kirkkorakennustaide maassamme kehitettävä kansalliseen suuntaan? Pyhärantalaiset taipuivat kivikirkon kannalle. Se valmistui vuonna 1909. Kirkon hinnaksi tuli 110.000 silloista markkaa. Se oli valtava taloudellinen panostus pienelle pitäjälle. Tuolla rahalla sai silloin 600 keskihintaista työhevosta. Eikä siinä kaikki: pyhärantalaiset maksoivat kirkkonsa ilman lainarahaa, sillä tuntui ”niin tuskalliselta tehdä velkaa tulevan sukupolven maksettavaksi”. Jaloa ajattelua.
Kun arvioi Stenbäckin kirkkoa rakennushistoriallisesta, arkkitehtonisesta ja taidehistoriallisesta näkökulmasta, huomio kiinnittyy ensimmäiseksi sen muhkeisiin graniittimuotoihin. On mielenkiintoista havaita, että niissä käytetty squared rubble- limitys viittaa kansainväliseen, lähinnä skotlantilaiseen kiviarkkitehtuuriin. On kiinnostavaa tietää, että Stenbäck oli saanut idean limitykseensä ja moniin muihin ratkaisuihinsa ihailemaltaan Lars Sonckilta, Suomen ehkä upeimman kansallisromanttisen kirkkorakennuksen, Tampereen tuomiokirkon, suunnittelijalta. Tilajäsentely, volyymiryhmittely, rakennusmateriaalit ja muotoaiheet ovat tästä parhaat esimerkit. Myös muiden merkittävien kansallisromantikkojen tyyli näkyy Pyhärannan kirkossa. Esimerkiksi jyrkkien päätykolmioiden verkkomuureissa on selvää kansallisromanttisen kärkikolmikon Saarisen- Geselliuksen-Lindgrenin henkeä. Päätyjen käsittelemättömät luonnonkivet on sijoitettu näkyville ja etäälle toisistaan paksuun muurilaastiin samaan tapaan kuin esimerkiksi Kansallismuseossa tai Hvitträskissä. Pyhärannan kirkon arkkitehtuuri kuvastaa selvästi valmistumisaikakautensa tavoitteita. Stenbäck otti kirkkotilan suunnittelussa huomioon saarnakirkon vaatimukset ja pyrki lyhyeen ja leveään kirkkosaliin, jossa näkyvyys saarnatuoliin oli mahdollisimman hyvä. Epäsymmetrisyydellä hän tavoitteli ensisijaisesti maalauksellista yleisvaikutelmaa. Keinona tässä oli vapaa rakennusosien ryhmittely muotojen ja materiaalien avulla.
Kosteusongelmien pääsyy aikakauden muuraustekniikassa ja -materiaaleissa
Stenbäck on saanut kielteistä arvostelua siitä, että monet hänen kivikirkkonsa ovat kärsineet ja kärsivät edelleen Pyhärannan tavoin kosteusongelmista. On sanottu, ettei Stenbäck hallinnut kivikirkon rakennustekniikkaa ihailemiensa keskiajan mestarien tavoin. Näin varmasti osaksi onkin; tiivis graniitti on hengittämätön rakennusaine. Kun se muurattiin muuriksi ohuin, kosteutta imevin ja varastoivin kalkkilaastikerroksin, ei hengitysongelmilta vältytty ilman tehokasta tuuletus- ja lämmitysjärjestelmää. On kuitenkin kohtuutonta kritisoida yksin Stenbäckiä näistä ongelmista. Lähes kaikki 100-vuotiaiksi ennättäneet kansallisromanttiset arvorakennuksemme ovat kärsineet samoista vaivoista. Pyhärannan tavoin niitäkin on jouduttu kalliisti korjailemaan, Turun Taidemuseo ja Helsingin Rautatieasema toistaiseksi viimeisimpinä konkreettisina esimerkkeinä tästä.
Teksti Rauno Luttinen
Kuva Museovirasto. Rakennushistorian osasto
