Heikki Kauppila

Reilan koulusta- kirjoitussarjassamme esittelemme tällä kertaa Reilan kylän vanhimman miehen, 87-vuotiaan koulutoimentarkastajan Heikki Kauppilan. Jutun alkuosa perustuu hänen laatimaansa omaelämäkerralliseen kirjoitukseen. Loppuosa rakentuu henkilöhaastattelulle.

Heikki Kauppila kirjoittaa:

”Hän syntyi 20.01.1925 Pyhärannan kunnan Reilan kylässä Kauppilan sukutilalla, joka on ollut yhtäjaksoisesti saman suvun hallussa vuodesta 1726 alkaen.

Käytyään parin kivenheiton päässä olevan Reilan kansakoulun ala-, ylä- ja jatkoluokat lempeän Alma Leinon, pontevan ja hyvän järjestyksen pitäjän Lempi Tervaportin sekä taitavan puuseppämestarin Vihtori Vainilan opetuksessa hän sai kiitettävän päästötodistuksen ja jatkoi Kansanvalistusseuran Kirjeopistossa.

Syttyi Talvisota 1939 ja jatkosota 1941. Normaalioloissa maalaistaloissa työskentelevät miehet, rengit sekä päivätyöläiset hoitivat maanpuolustukseen. Silloin nuorten poikien, naisten ja vanhusten piti hoitaa talon työt ja lisäksi valtiolle vuosittain luovutettavat vilja- ja karjaerät keräyspisteisiin rautatieasemille, sekä valtava määrä puutavaraa tien varteen. Näin tehtiin Kauppilassakin.

18 vuotta täytettyään Heikki Kauppila sai kutsun sotapalvelukseen. Alokas- ja tykkimieskoulutus suoritettiin muutamassa kuukaudessa  Hästöbyn linnakkeella ja sotilasvala vannottiin ennen rintamalle lähtöä Hangossa, ja sitten junalla suoraan kohti itärajaa.

Perillä joukko ripoteltiin ns. täydennysmiehiksi kaatuneiden tilalle, sinne missä hävikkiä oli. Tutuiksi tulivat rajan takana mm. Sunku, Tulvoja, Ivantsin saari, Kuusranta, Suurlahti ja Äänislinna.

Aivan sodan loppuvaiheessa Heikki Kauppila sairastui, ja passitettiin kovassa kuumeessa Hangon sotilassairaalaan, jolloin hänessä todettiin sydänlihastulehdus, nivelreuma ja reumaattinen kuume. Lisäksi oikea sisäkorva oli vaurioitunut. Hangon Sotasairaalasta Kauppila vietiin Helsinkiin Keskussotilassairaala Tilkkaan, jossa sodan vaurioiden korjaaminen alkoi. Hän oli Tilkassa yhtäjaksoisesti noin kuusi kuukautta, jonka jälkeen hän pääsi kuukaudeksi toipumislomalle.

Kauppilan pitkä toipumiskausi alkoi. Opiskelu jatkui verkkaisesti edelleen kirjeopistossa, ja Kauppila aloitti opinnot yliopistossa ja Rauman opettajainkoulutuslaitoksessa. Sodassa saatujen vaurioiden korjaus opintojen ohessa jatkui vielä Turun yliopistollisessa sairaalassa: poskionteloleikkaukset vuosina 1950 ja 1951 (tri Palva) sekä Helsingin yliopistollisessa sairaalassa nenän ahtauttamisleikkaus syyskuussa 1953 (tri Björk) ja edelleen uusintaleikkaus hylkimisreaktion takia huhtikuussa 1954 (tri Meurman). Jälkitarkastuksessa sotamies Heikki Kauppila siirrettiin parhaasta sotilaskelpoisuusluokasta A1:stä armeijaan kelpaamattomien E- luokkaan ja Valtionkonttorin tekemällä päätöksellä todettiin 55 % sotainvalidiksi.

Vuonna 1954 Kauppila valmistui Rauman seminaarista kansakoulunopettajaksi kiitettävin arvosanoin. Opiskelu jatkui yhä työn ohessa Turun, jyväskylän, Oulun ja Helsingin yliopistoissa, ja hän suoritti filosofian kandidaatin tutkintoa vastaavat erillistutkinnot.

Annettuaan opetusnäytteet seminaariopettajan ja yliopettajan virkoihin Kauppila toimi Raahen seminaarin ja opettajakoulutuslaitoksen vakinaisessa lehtorin virassa vuosina 1955-1961.  Vuosina 1961-1971 Kauppila oli Tikkurilan kansalaiskoulun matematiikan ja kansalaistaidon opettaja. Vuosina 1971-1976 hän oli Valkeakosken kaupungin vakinainen koulutoimenhoitaja.

Perehtyminen kouluasioihin  piiriin ja läänin tasolla tapahtui kansakouluntarkastajien vuosilomasijaisena Saarijärven ja Lapuan piireissä, väliaikaisena kansakouluntarkastajana Saarijärven piirissä sekä väliaikaisena koulutoimentarkastajana Hämeen lääninhallituksessa. Heikki Kauppila on ollut vakinainen koulutoimentarkastaja Kymen läänihallituksessa vuosina 1976-1984, josta virasta hän jäi täysin palvelleena eläkkeelle.

Merkittävän ja keskeisen työn  opetus- ja kasvatustyön kentässä koulutoimentarkastaja Heikki Kauppila on suorittanut luennoitsijana kasvatus- ja opetusalan kursseilla ja koulukokouksissa sekä opettajakokelaiden ohjaajana. Hän on kirjoittanut kasvatus- ja opetusalan  artikkeleita päivä- ja ammattialan lehtiin mm. poikien käsityönopetuksesta kansa- ja kansakouluissa, elämänkatsomuksellisesta oppiaineksesta oppikouluissa sekä  puolueiden suhtautumisesta peruskoulu-uudistukseen. Hän on lisäksi toiminut  Rajaseudun Sotaorpo- lehden toimitussihteerinä vuosina 1950-1951 ja Helsingin maalaiskuntalainen –lehden päätoimittajana vuosina 1970-71.

Kauppilan kunnallisten ja seurakunnallisten sekä oman ammattialansa järjestöjen luottamusmiestoiminta on ollut varsin laaja. Siihen sisältyy  alun toista kymmentä  jäsenyyttä ja puheenjohtajuutta eri paikallisissa, maakunnallisissa ja valtakunnallisissa järjestöissä ja yhdistyksissä. Opinto- ja tutustumismatkoja hän on tehnyt Norjaan, Ruotsiin, Neuvostoliittoon, Puolaan, Unkariin, Tanskaan ja Israeliin.

Tunnustukseksi toiminnastaan koulutoimentarkastajana Heikki Kauppila on saanut Kansakoululaitoksen 100 -vuotisjuhlamitalin, Kunnallislakien 50 -vuotisjuhlamitalin ja Suomen Leijonan Ritarikunnan I luokan ritarimerkin.

Heikki Kauppilan nuoruusvuosien harrastuksiin kuuluivat urheilu ja valokuvaus, kalastus ja rakentelu, mutta ajan mittaan koulu- ja kunnallishallinto alkoivat kiinnostaa enemmän ja niistä muodostui miehuusvuosien harrastus ja miehuustyö.

Eläkepäiviään koulutoimentarkastaja Heikki Kauppila viettää vaimonsa, erityisluokanopettaja Eija Kauppilan kanssa Turussa, Raumalla ja Pyhärannan Reilassa. Pariskunnalla on kaksi lasta ja seitsemän lastenlasta. ”

Heikki Kauppila kertoo:

Heikin varhaislapsuuden miellyttäviin muistoihin kuuluu Äijälän Ilmari, kuuluisan Äijälän isännän eli ”Äilän Tantun” veli,  joka isännöi Reilan Hannulaa vuosina 1926-1930. Ilmarin asuinpaikkana oli Hannulasta lähdön jälkeen, ennen Rihtniemen tien varteen valmistunutta Polttilaa Äijälän vanha päärakennus. Siellä Heikki mm. sai tutustua Ilmarin omistaman  gramofonin sulosäveliin. Erityisesti hänen mieleensä on jäänyt 1930- luvun hitti ”Herra Petteri”. Ilmarin vaimo, Hannulan Hanna- emäntä, hänkin lapsirakas ihminen,  on myös Heikin lämpimissä muistikuvissa. Hän vieraili usein  Hannulassa.

Heikin lapsuusajan mustiin muistoihin taas on jäänyt se talvisunnuntai vuonna 1929, kun Äijälästä vietiin kahdella reellä kolme ruumisarkkua Rohdaisten kirkkomaalle. Talon vanha emäntä ja isäntä sekä nuoren isännän Tanelin Agnes- vaimo, Reilan koulun opettaja, olivat kuolleet muutaman päivän välein. Pikku Heikki seisoi kunniavartiossa Reilan ruiskuhuoneen luona.

1930- luvun alun pulavuodet ovat nekin Heikin muistoissa pysyvästi. Naapuripaikkakuntien kerjäläisiä kulki taloissa ruokaa pyytämässä. Sen jälkeen kun Kauppilassakin oli ensin autettu oman kylän työttömiä pahimman puutteen ohi, annettiin apua ulkopaikkakuntalaisille avun tarvitsijoille. Tapana oli, että työtä vastaan sai ruokaa. Ei olekaan ihme, että Kauppilan emännän Elinan yhdeksi lentäväksi lauseeksi tältä ankealta ajalta on jäänyt: ”Kamal olis, ete tyät olis!” Hänen periaatteensa oli, ettei kerjäläisiä saanut päästää jatkamaan matkaa ilman ruokaa.

Heikki kävi Reilan kansakoulun ala- ylä- ja jatkoluokkineen. Hyväpäinen ja tiedonhaluinen nuori mies halusi kansakoulusta oppikouluun. Äiti oli sen kannalla, mutta isä Toivo ei innostunut asiasta. Osaksi siihen vaikutti se, että hän oli koko 1930-luvun ajan terveydeltään heikkokuntoinen ja halusi pitää Heikin ja hänen isoveljensä Kainon talon töissä. Yhdessä he mm. purkivat vuosikymmenen lopulla Kauppilan vanhan päärakennuksen ja olivat rakentamassa uutta, nykyistä päärakennusta.  Isän luottamus poikiinsa näkyi myös siinä, että hän antoi heidän tehdä vapaasti metallitöitä talon pajassa. Siitä syntyi veljeksille elämänikäinen kiinnostus ja taito sepäntöihin. Se oli perintöä Toivo –isältä, joka tunnettiin etevänä teknisten laitteiden suunnittelijana ja valmistajana. Hänen aikaansaannoksiaan  mm. olivat kylän ensimmäiset kumipyöräiset hevoskärryt. Renkaat niihin saatiin  Willys –merkkisestä autosta. Kärryillä oli helppo ylittää hevosille vaikea ja raskas Ottilanmäki.

Kansakoulun jälkeen Heikki  kävi rippikoulun Ylikylässä. Hänelle  ei onnistuttu saamaa koulukortteeria koulun läheltä. Niinpä opissa oli käytävä kotoa käsin. Edestakaista päivittäistä matkaa kertyi yli 30 kilometriä. Onneksi oli polkupyörä, pitkien matkojen mahtava menopeli ja tekniikkaan mieltyneen omistajansa ylpeys. Hän oli saanut sen kansakoulusta päästyään.

Heikki kutsuttiin sotapalvelukseen 18-vuotiaana vuonna 1943. Isoveli Kaino oli määrätty rintamalle pari vuotta aikaisemmin. Näin Kauppilassakin menetettiin monen muun maalaistalon tapaan verevää miestyövoimaa rintamalle.  Sen seurauksena naisten osuus miesten töissä kasvoi merkittävästi. Laajemmalti ajatellen se loi vankan perustan myöhemmälle naisten ja miesten väliselle tasa-arvokehitykselle suomalaisessa yhteiskunnassa.

Sodan loppuvaiheessa Heikki sairastui pahaan influenssaan jälkitauteineen. Niitä ei voitu hoitaa kuntoon; oltiinhan takaa-ajettuina jatkuvassa liikkeessä eikä antibioottejakaan ollut käytettävissä. Toipumislomallaan Kauppilassa hän päätti, etteivät raskaat työt olleet hänen alaansa. Oli viisainta jatkaa alkuun saatettuja opintoja Kansanvalistusseuran kirjeopistossa. Isäkin ymmärsi tilanteen eikä määrännyt poikaansa talon raskaisiin töihin.

Sodan jälkeen kansakoulunopettajista oli pulaa. Epäpätevillekin tarjoutui opetustyötä. Heikki hakeutui  opettajaksi Kainuuseen. Alueen kansakouluntarkastaja mainitsi, että hänestä tulisi hyvä kansakouluntarkastaja ja kannusti häntä jatkamaan opintojaan. Heikki hakeutui Raumalle erilaisiin sekalaisiin töihin rahoittaakseen opiskelunsa sikäläisessä seminaarissa. Hän valmistui sieltä kansakoulunopettajaksi vuonna 1954. Pääasiallisen  elämäntyönsä  hän suoritti kansakouluntarkastajana, johon kollega oli häntä kehottanut. Sitä ennen hän ehti toimia kansakoulunopettajana eri puolilla Suomea. Aviovaimo löytyi Taivalkosken koulusta. Eija, joka valmistui myöhemmin erityisopettajaksi ja Heikki vihittiin olympiavuonna 1952 rakkausavioliittoon, niin kuin he asian ilmaisevat. Opettajan ammatti on Kauppiloilla suvussa. Molemmat tyttäret ovat opettajia. Myös heidän aviopuolisonsa toimivat tässä ammatissa.  

Heikki ja Eija Kauppila tottuivat opettajina muuttamaan paikkakunnalta toiselle. Siitä selittynee osaltaan se, että heillä on tälläkin hetkellä käytössään kolme asuntoa, yksi Turussa, toinen Raumalla ja kolmas Reilassa, Tyrnirannassa oleva vapaa-ajan asunto. Sen edeltäjä, samalle paikalle 1940- luvulla pystytetty huvila paloi maan tasalle vuonna 1968.

Heikki Kauppilan opetusuran yksi merkittävimmistä vaiheista oli 1970- luvun puolivälissä toteutettu peruskoulu-uudistus. Sitä vastustettiin eräissä piireissä voimakkaasti. Heikki kuului kannattajien joukkoon. Hän pitää tasa-arvon toteutumista hyvänä asiana. Valitettavaa kuitenkin on, ettei nykypäivänä enää muisteta sitä aikaa, jolloin edes ne lapset, jotka halusivat ja joilla olisi ollut hyvät edellytykset opiskella, eivät sitä voineet sitä tehdä koska perheillä ei ollut siihen varaa.

Tänä päivänä kaikki saavat opiskella ilmaiseksi, mutta sitä ei osata arvostaa koska se on itsestäänselvyys nyky-Suomessa.
 

Teksti: Heikki Kauppila ja Rauno Luttinen
Kuva: Rauno Luttinen